Piilolinssit netistä
Ranked #29,642 in Fashion & Beauty, #713,785 overall
Piilolinssit netistä
Useimmat hankkivat piilolinssinsä nykyään netistä. Tämän on suositeltavaa ja jopa suotavaa, sillä linssit ovat verkossa noin 25-50 prosenttia edullisempia kuin optikolta ostettuna. Lisäksi piilareiden hintavertailu ja verkkokauppoihin tutustuminen on helppoa ja verrattoman kätevää.
Verkkokaupoista
Paras paikka hankkia
Verkkokauppoja on niin useanlaisia, että parhaan verkkokaupan tittelistä kamppaillaan aktiivisesti. Mielestäni parhaan kauppapaikan valitsemisessa tulee hintojen lisäksi huomioida muun muassa toimitusehdot, toimitusnopeus, asiakaspalvelun käytettävyys ja palvelun luotettavuus.
Aivan kuten muidenkin tuotteiden kohdalla, myös piilolinsseissä täytyy ostajalla olla oikeus palauttaa tuotteet ja reklamoida, jos hän kokee tulleensa huijatuksi tai saaneensa vääränlaisia tuotteita. Tästä syystä olemmekin valinneet kolme parhaaksi kokemaamme verkkokauppaa ja listanneet ne alle.
Lenson
Vuonna 2004 perustettu ruotsalainen LensOn on samalla sekä yksi edullisimmista että luotetuimmista ja tunnetuimmista verkkokaupoista. Nopea palvelu, erinomaiset toimitusehdot ja laaja valikoima tarjoavat jokaiselle piilareiden käyttäjälle täyden syyn olla tyytyväisiä LensOnin verkkokauppaan. Tätä me suosittelemme kokeilemaan!
LensWay
Toinen hyvä valinta suomalaisille on tietysti LensWay. LensWay tunnetaan erittäin nopeista toimituksistaan ja erinomaisesta asiakaspalvelustaan. LensWayn erikoisuus on kotiovelle toimittaminen. Hinnat ovat hieman muita verkkokauppoja korkeammat, mutta useat kampanjat, sekä tietyt linssimerkit ovat edullisia.
YourLenses
Yksi netin edullisimmista piilolinssien verkkokaupoista on YourLenses. He tarjoavat hintatakuun: Jos löydät samat linssit halvemmalla muualta, tiputtavat he hintojaan. YourLenses on useissa tapauksissa halvin.

Piilareiden käyttö
Kuinka piilolinssejä käytetään
Piilolinssien käyttäminen on täysin henkilökohtaista. Osa meistä, esimerkiksi allekirjoittanut mukaan lukien, voi käyttää linssejä viikko toisensa jälkeen yhtä menoa ilman mitään ongelmia. Toisille jo päivän tai kahden pituinen sessio saa silmät verestämään ja kutiamaan. Onkin tärkeää, että ennen piilareiden hankkimista käydään optikolla. Optikko tarkistaa silmäsi ja kertoo mitkä linssit soveltuvat parhaiten juuri sinun silmillesi.
Optikoltasi saat piilolinssireseptin, jossa kerrotaan, mitkä linssit, voimakkuudet, akseli, ja halkaisija ovat sinulle sopivat. Ensimmäiset linssit ovat yleensä koekäyttöön tarkoitetut ja useimmilta optikkoliikkeiltä saat 2 viikon linssit tarkastuksen yhteydessä. Kahden viikon kuluttua tarkoituksena on mennä tarkastukseen uudestaan ja keskustella linssien käytöstä uudelleen. Tällöin optikko tarkastaa silmäsi ja kertoo miten ne ovat reagoineet linsseihin. Saat paljon hyödyllistä lisäinformaatiota ja voit tämän jälkeen tilata ensimmäiset omat linssisi.
Piilarit ovat helppokäyttöisiä: Aloita käyttö päivälinsseillä. Päivälinssejä eli kertakäyttölinssejä pidetään silmissä tavallisesti nimensä mukaisesti vain päivän kerrallaan. Tämän jälkeen voit heittää linssit roskikseen. Seuraavan kerran kun haluat uudet piilarit päähäsi, avaat vain uuden linssipaketin.
Kuukausilinssit ovat hieman vaativammat: Kuukausilinssejä käytetään tavallisesti noin 2-4 viikkoa. Linssit otetaan iltaisin pois päästä, puhdistetaan ja laitetaan yöksi linssikoteloon säilytykseen. Aamulla laitat samat linssit puhtaina päähäsi.
Yötä-päivää eli jatkuvakäyttöiset piilolinssit soveltuvat myös nukkumiseen. Tällaiset linssit ovat hieman kuukausilinssejä kalliimmat, mutta niitä voit pitää päässäsi jatkuvasti 2-4 viikkoa putkeen. Linssejä ei tarvitse ottaa yöksi pois silmistä. Jos silmäsi kuitenkin ärsyyntyvät on syytä puhdistaa piilarit ja olla esimerkiksi 1-3 vuorokautta silmälasien kanssa.

Tilaaminen
Tilaa piilarit netistä
Kun tilaat piilarit netistä, noudata optikkosi antaman reseptin arvoja tarkasti. Jos vahvuudessa tai akselissa on pienikin heitto, voi näkösi heikentyä merkittävästi. Vastaavasti eri linssityypin tilaaminen tai eri halkaisijalla varustettujen piilareiden käyttäminen voi johtaa silmien ärtymiseen ja vahingoittumiseen. Onkin aina suotavaa konsultoida optikkoasi ennen linssimerkin vaihtamista.
Aloita käyttö aina päivä- tai viikkolinsseillä. Vasta muutaman kuukauden käytön jälkeen voit kysyä siirtymisestä yötä-päivää-piilareihin. Suosittelemme tällöinkin seuraamaan tarkkaan linssien sopimista ja silmiesi reaktioita.
Kun tilaat piilarit netistä, muista neuvomme verkkokaupoista. LensOn, LensWay ja Yourlenses ovat kaikki hyviä valintoja. Näiden lisäksi myös SpecSaversillä, Nissenillä ja muilla optikkoliikkeillä on omat verkkokauppansa.

Kenelle sopivat?
Miksi minä ostaisin piilarit?
Piilolinssejä käyttävät pääasiassa huonosta näystä kärsivät ihmiset, jotka ovat joko kyllästyneet silmälaseihinsa tai jotka eivät töidensä, harrastuksiensa tai muuten elämään liittyvien tekijöiden takia voi käyttää silmälaseja päivittäin. Tähän ongelmaan piilolinssit ovatkin oiva ratkaisu. Esimerkiksi urheilu, hitaustyöt, mallin hommat, matkustelu, uiminen ja monet muut toimet ovat mukavampia ilman silmälaseja nenällä roikkumassa.
Piilolinssit ovat aktiivisen eläjän oiva keino päästä eroon ärsyttävistä laseista. Samalla piilareita käyttävä voi hankkia aurinkolasit ilman vahvuuksia. Vuositasolla käytölle tulee hintaa linssityypistä, merkistä ja aktiivisuudesta riippuen noin 50-300 euroa. Allekirjoittanut käyttää Purevisionin piilareita, joista vasen silmä on toorinen. Vuositasolla kulutan piilolaseihin noin 200 euroa. Hintaan sisältyvät niin piilolinssit, linssinesteet, toimituskulut kuin silmätipatkin, joita lisään aktiivisesti päivän mittaan.

Loppusanat ja hintavertailusta
Internet on täynnä piilolasien hintavertailuita. Suosittelemme olemaan varovainen kyseisten sivustojen kanssa, sillä osa sivustoista sisältää vanhaa informaatiota hintojen suhteen. Voit tarkistaa faktojen paikkansapitävyyden klikkaamalla muutamaa hintavertailun hintaa ja katsomalla pitävätkö ne paikkansa vielä verkkokaupankin puolella.
Toki tässä vaiheessa tulee muistaa, että hintavertailuissa ei usein ole näkyvissä kampanja-alennuksia. Jos verkkokaupan hinnat ovat kuitenkin vertailua kovemmat, voit olla varma, että sivuston tiedot eivät pidä enää paikkaansa.
Toivomme, että artikkelistamme on ollut sinulle hyötyä. Palautetta voit antaa kommentoimalla artikkelia tai lähettämälle meille yksityisviestin.

by sherlock13
Piilarityttö kirjoittaa linssien käytöstä ja hankkimisesta.
- 0 featured lenses
- Winner of 3 trophies!
- Top lens »
Feeling creative?
Create a Lens!